Best Western Plus

Heräsin ja eilisestä viisastuneena ajattelin, etten mene liian aikaisin aamupalalle, jotta henkilökunta ehtisi sen tarjoilla. En ollut viisastunut tarpeeksi. Eli aamupalaa ei ollut, jälleen valitus respalle, respa käski yhden ravintolahenkilön töihin, minä soitin hotellivaraukset tehneeseen firmaan, sieltä soitettiin respaan, odotin puoli tuntia huoneessa ja menin takaisin aamiaiselle eikä siellä vieläkään ollut mitään muuta kuin paahtoleipää kahvi, jonka ryhmä oli juonut jo loppuun.

Aivan käsittämtöntä, ettei edes edellispäivän virhettä osata korjata vaikka on kuinka luvattu aamiainen seitsemäksi. Odottelimme puoli tuntia ja saapui kaurapuuro. Hiukan myöhemmin saapui jokunen pekoni ja jauhelihapihvejä. Mitään ottimia ei ollut, joten söimme niitä sormin. Siitä riitti vajaa yksi pekoni per persoona. Munat olivat "tulossa".
Varttia vaille yhdeksän väsyin odottamiseen ja menin pakkaamaan ja pukemaan ajokamppeet. Ajattelin syödä munat ajotamineissa. Pakkaamiseen meni kuitenkin hetki ja tullessani alas kaikki olivat jo moottoripyörillä lähes lähtövalmiina. Nopeasti tavarat kyytiin ja menoksi. En edes tiedä olivatko munat saapuneet puolessatoista tunnissa ensimmäisestä minun valituksesta (osa porukasta oli käynyt tiedustelemassa jo paljon aikaisemmin).

Ajoimme Oklahomasta ulos ja jonkin matkan jälkeen siirryimme 66:lle. Ensimmäinen taukopaika oli bensa-asema, jolla oli myös Cherokee-intiaanien myymälä. Ei siellä siis mitään intiaaneja ollut, mutta kaikenlaisia matkamuistoja.

Sitten pysähdyimme Clintonissa Oklahoman Route 66 -museoon ja seuraavaksi Elk Cityn National Route 66 -museoon. Museot olivat aika samanlaisia ja molemmissa lienee tarpeetonta vierailla. Elk Cityn museo on paljon suurempi ja siellä on enemmän kaikenlaista katsottavaa. Lisäksi muistoksi saa pinnin ja tarrran.

Kohta vastaan tuli kolmaskin museo, olisikohan ollut Sayressä? Mutta se jäi tutkimatta. Sitten vuorossa oli pysähdys Texolassa aivan Texasin rajalla Route 66 -kahvilassa, joka olisi sekin kuulunut museoon. Kahvilassa vierähti aikaa kahden rouvan puuhastellessa meille muutamaa pirtelöä. Kaikki oli hyvin kotikutoista.

Jatkoimme ajoa pitkin valtatie 40:ntä ja pikkukaupunkien vanhat Route 66 -pätkät bongaten. Bensa alkoi käydä vähiin. Groomissa oli pikkuruinen asema, joka sinänsä olisi ollut hauska, mutta mittari näytti, että bensaa riittää vielä 48 mailia, siis varmasti on bensaa vielä muillakin, joten päätin jatkaa.
Seuraavaan kylään oli bensa-aseman opasteet, mutta bensa-asemaa ei näkynyt. Siis jatkoimme. Navigaattorien ja kylttien opastamana vein ryhmän Amarillon lentokentän pohjoispuolelta. Sitten lopulta vihdoin bensa-asema ilmestyi ja koko ryhmä oli vielä mukana.
Tankkauksen jälkeen matkaa oli enää muutama kilometri. Majoitumme supernopeasti Super 8 -hotelliin.

19.30 meitä tuli hakemaan kolme häränsarvilla koristeltua Cadillaciä (21 henkeä ei mahdu yhteen, mutta kolmeen pidennettyyn ihan kivasti). Autot veivät meidät Big Texas -ravintolaan, jossa söimme runsaan ja lihaisan illallisen. Itse valitsin 21 unssin raa'an pihvin, jonka päälle tuli sinihomejuustoa ja valkosipulimurskaa, sivulla oli puutarhasalaatti sinihomejuustokastilleela ja pihvitomaatit punasipulilla ja chilillä. Itseltäni jäi yksi puolikas tomaatti syömättä.