Kymmeneltä meidät kyyditettiin keskustaan. Kävelimme hetken, ihmettelimme, kävelimme järvenrantaan, ihmettelimme ja ihmettelimme vielä Millenium-puiston papuakin.
Söimme lounaan pavun lähisttöllä ja kävelimme joelle My First Lady -arkkitehtuurikierrokselle. Kuten edelliselläkin kerralla, niin myös tällä jokilaivalla luennoi aivan erinomaisella tiedolla, tyylillä ja osaamisella paikallinen vapaaehtoinen arkkitehti, vaikka väittikin olevansa toimittaja. Puolitoista tuntia joella pilvenpiirtäjien taustoja kuunnellessa kului kuin siivillä – ainakin minulla. Chicagossa todellakin on hienoa ja mielenkiintoista arkkitehtuuria, uutta, vanhaa ja keski-ikäistä.
Jokiristeilyltä kävelimme John Hancock Centeriin oluille – oluille 96:ssa kerroksessa. Systeemit olivat muuttuneet ja rakennusta ei enää päässyt kiertämään. Alakertaan eli 94. kerrokseen oli tullut hupitus, jossa ikkunat aukeavat ulospäin alasaranasta ja niiden päälle voi mennä kävelemään. Kukaan meistä ei mennyt, ei edes niitä katsomaan.
Päivällispaikaksi saattui eriskummallinen Safehouse. Ravintolan ovi oli vaikea löytää, koska sitä ei ollut merkitty mitenkään. Saimme kuitenkin naapurista neuvoja. Punaisen oven takana meidät käskettiin ensin sisään ja laulettuamme tuikituikitähtösen englanniksi pääsimme salaisesta ovesta kellariin. Kellarista löytyi kaikenlaista salamyhkäistä. Ruoka oli yksinkertaisuudessaan hyvää ja juomatkin kohdallaan.
Windy Limousines oli meitä hakemassa ja palautti meidät hotellille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti